Referenssi

Ferrum Steel Oy

Ferrum Steel Oy on perustettu elokuussa 2005 Ilmajoelle. Alkuvaiheessa toimitilaa oli n. 650 m² ja työntekijöitä oli viisi henkilöä. Toiminta lähti kasvamaan voimakkaasti, koneita ja laitteita hankittiin lisää ja työntekijöiden määrä lisääntyi vastaavasti. Toiminnan kasvaessa ja kehittyessä silloiset toimitilat alkoivat käydä liian pieniksi ja kesällä 2006 allekirjoitettiin Seinäjoen kaupungin kanssa sopimus uusien toimitilojen rakentamisesta. Uusiin toimitiloihin päästiin muuttamaan lokakuussa 2007. Tällöin työntekijöitä oli n. 15 henkilöä ja tilojen koko oli 2 300 m².


Tämän jälkeen vanhoja toimitiloja on laajennettu ja uutta rakennettu useaan kertaan. Viimeisin uudisrakennus valmistui 2017 vuoden syksyllä. Tällöin saatiin uutta toimisto- ja tuotantotilaa 5100 m2, mikä mahdollisti prosessin eri vaiheiden keskittämisen halleittain.


Toimitiloja laajennettiin loppuvuodesta 2010, jolloin saatiin uutta tuotanto- ja toimistotilaa yhteensä 1250 m². Laserleikkauskoneen lisäksi hankittiin jäysteenpoistokone, lämpökäsittelyuuni ja uusi polttoleikkauskone. Laajennuksen valmistuessa ferrumilaisia oli n. 40 henkilöä ja toimitilaa noin 3500 m².


Vuoden 2012 alussa kävi selväksi, että yritys tarvitsee jälleen lisätilaa kapasiteetin kasvattamiseen ja palvelujen laajentamiseen. Kesän aikana läheinen konepajakiinteistö tuli myytäväksi. Kyseinen kiinteistö ostettiin syksyllä 2012. Hankitun tontin koko on noin 12 000 m² ja lisää tuotantotilaa saatiin noin 2700 m². Tämä investointi mahdollisti esimerkiksi sinkopuhalluslinjan hankkimisen ja leikkauskapasiteetin lisäämisen.


Toiminnan alkuvaiheessa asiakaskunta sijaitsi pääasiassa Länsi-Suomen alueella ja aktiivisia asiakkaita oli noin 30 yritystä. Valmistettavat tuotteet olivat pääasiassa polttoleikattuja ja porattuja levykappaleita. Seinäjoelle muuton jälkeen oli mahdollisuus valmistaa pidemmälle jatkojalostettuja tuotteita. Asiakkaiden lukumäärä kasvoi noin 150 yritykseen ja markkina-alueeksi muodostui koko Suomi. Tällä hetkellä asiakkainamme on noin 200 yritystä ympäri Suomen eri teollisuuden aloilta, joille valmistetaan pitkällekin jalostettuja tuotteita.


Tällä hetkellä yrityksessä työskentelee n. 100 metallialan ammattilaista ja uusimman toimitilan valmistumisen myötä tilaa on yhteensä n. 13 500 m². Lue lisää www: https//www.ferrumsteel.fi

Scroll to Top